Follow on Bloglovin

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Viikonlopun tunnelmia :)

Viikonloppu oli ja meni. Suunnitelmissa oli matka sukulaisen ripijuhliin. Kiva näin heti projektin alkuun suunnitella jo reissuja, ja omasta mielestäni pärjäsin vähintäänkin kohtuullisesti:) Pakkausvaiheessa jouduin jo ensimmäisen kerran ajattelemaan; muistapas lenkkarit ja askelmittari! :) Lenkkarithan sitten unohtui kun pakkasin juhlavaatteita, mutta askelmittari eksyi kuin eksyikin matkaan housunkaulukseen kiinnitettynä! :) Ajoaikaa tuli useampi tunti, joten ajattelin heti pakata matkalle evästä. Meillä on käytössä astetta isompi auto tällä hetkellä, joten ruoat sai kätevästi pakattua matkalle mukaan omaan pikku jääkaappiin. Lämpimässä autossa matkustaessa useamman tunnin olisin joutunut miettimään kohden tarkkaan matkaan otettavia eväitä, mutta jääkaappi säästi minut suuremmalta kikkailulta. Helposti matkalla syötäväksi, ravitsevaksi evääksi valikoituivat loppupelissä Kaura-Reissumiestä, voita, paljon salaattia, tomaattia, kurkkua, kalkkunaleikkelettä ja juustoa:) matkajuomana raikas vissy, ja tietysti pikkuisen kahvia, se kun on ollut aina heikkouteni:) Matkalla pysähdyttiin pissatauolle, ja kiitos herkullisten eväiden, saivat huoltoaseman pullat ja viinerit olla rauhassa:) Perille päästyämme päätimme lähteä vielä illalla kaupunkiin katsastamaan maisemia. Siinä illan aikana sitten mukavasti täyttyikin se päivittäinena skelmäärä, tosin unirytmin kääntäminen parempaan suuntaan ei edelleenkään onnistunut. En kuitenkaan lannistunut tästä, rytmin kääntämiseen tarvitaan kuitenkin useampi päivä. Seraaava päivänä aamupalaksi hieman leipää (tietysti Beceliä ja juustoa), ja ei muuta kuin viereiseen kaupunkiin tsekkaamaan maisemat ja jäätelölle. Yhden herkullisen jäätelön nautin, kahviakin vain pikku kupillisen:) Kävellessä kesäisiä katuja pitkin askelmittari hiljalleen napsutteli hyvät lukemat tauluun. Hyvä sää innosti pihalle, ja siellähän sitten päivän mittaan tulikin lasten kanssa heiteltyä vähän frisbeetä, ja puuhailtua muuta mukavaa kesäpuuhastelua. Grillin antimista suuhun eksyi yksi grillimakkara, uusia perunoita ja aurinkosalaattia. Not bad:) Sunnuntaina juhlittiin. Päivänsankari oli kattanut pöydän koreaksi, ja mietin pitkään miten tilanteen hoidan. En ole koskaan ollut kauheasti makean perään, joten jätin kohteliaasti makeat herkut sivuun. Ne kun olivat katettu samalle pöydälle suolaisten kanssa, niina asiasta ei noussut sen suurempaa ihmetystä:) Suolaisista lautaselle päätyi pieni pala kinkkupiirakkaa, muutama palanen leipäjuustoa sekä kolme coctailpiirakkaa, joissa kohtuudella itsetehtyä munavoita. Kaikki ruoat valmistettu kotona, ja täytyy kyllä sanoa että vesi herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta! :) Sunnuntaina alkoi myös ajomatka takaisin kohti kotia. Pitkä ajomatka yhdistettynä päivän juhlintaa hieman rokotti askelmittarin lukemaa, mutta lähellä oltiin. Unirytmin kääntämisestä ei tietoakaan, saavuttiin kotiin vasta aamuyön tunteina. Kaikenkaikkinensa onnistunut reissu näin liikunnallisesti, aloittelijaksi pärjäsin mielestäni hyvin:) Viikolla taas treenataan, odotan jo innolla ensimmäisiä kunnon treenejä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti