Follow on Bloglovin

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Eka treeni takana!

Jeij, mä selvisin siitä hengissä!!!! :) Janne oli taas tapansa mukaisesti ajoissa kellontarkasti. Oltiinkin juteltu jo aiemmin facebookissa, että etsisin itselleni valmiiksi sykemittarin sekä miettisin vähän millaisen lenkin haluaisin käydä tekemässä treenin jälkeen. Kyllä vain, jokaisen lihaskuntotreenin päälle tehdään vielä parinkymmenen minuutin rasvanpolttolenkki. Ou jeah:) Sain käsiini ohjelman, jossa ei nyt onneksi huikean montaa eri liikettä ollutkaan. Kuitenkin kaikki isot lihasryhmät edustettuina. Siinä sitten pakerretaan tätä ohjelmaa useampi viikko, ja kehityksen mukaan lisätään painoja ja sarjoja. Nyt arvatenkin mullahan oli heikoin tuo punnerrusosuus. En ole koskaan osannut punnertaa. Nyt aloitellaan harjoittelu siten, että punnerran 6 punnerusta sarjassa pakastinta vasten! Oikealla tekniikalla sekin tuntuu jo riittävän haastavalta, ja saa lihakset työskentelemään vahvasti. Kun ei ole liikkunut aktiivisesti aikoihin, huomaa lihaksissa hassun hermotusongelman. Esim selkä- ja käsilihaksia treenataan kuminauhan kanssa, jossa ensin vedetään siis treenattavan puolen lapa napakasti taakse, jonka jälkeen käsivarsi tuodaan koukkuun kylkeä hipoen ja kohti selkärankaa. Yllättävän vaikeaa, kun lihaksisssa (?) ei ole mitään käskykontrollia! Saman homman huomasin alkulämmittelyn selkäjumpassa, kun lavat piti konttausasennossa tuoda ensin yhteen selkää notkistaen, ja sen jälkeen pyöristää lavat mahdollisimman kauas toisistaan. Aiemmin niin itsestääntietoisesti liikkunut kroppa on muuttunut ratapölkyksi. Kun sarjat oli puskettu läpi, lähdettiin kävelylenkille. Sellaisilla 140 sykkeillä mentiin, mikä kuulemma voisi olla minulle hyvä rasvanpolttosyke. Lihaskuntotreenin päättyessä syke oli jo valmiiksi 120 ja yli. Goodbye siis tupakalle, sehän sitä sykettä myös osaltaan nostaa. Lenkkiä heitettiin n 20 minuuuttia. Muutamissa ylämäissä rupesi puuskuttamaan huolella ja sykkeet olivat pitkälle yli 160, jolloin käskettiin vauhtia himmata. Hassua, sillä minusta tuntui että kävelimme muutenkin jo vallan hissukseen. Siinä sen näkee, kun itse ei ymmärrä sykeharjoittelusta mitään, niin saattaa mennä vahvasti pieleen. Itse olisin vetänyt huomattavasti lujempaa ja todennäköisesti aivan turhan korkeilla sykkeillä, jolloin rasvanpolttolenkistä olisi kadonnut myös se palauttava vaikutus. Treenin jälkeen olo oli lähes euforinen. Mä olin selvinnyt hengissä! Yleensä mieli tekee aina jotain syömistä heti treenin jälkeen, mutta nyt kroppa kaipasi vain suihkua ja mieli jotain tekemistä lisää:) Suihkun kautta siis koiranpissatus, ja sitten varastonsiivouksen kimppuun. Mietin sarjoja tehdessäni, mikäli seuraavana aamuna kävely onnistuu laisinkaan, sen verran hapotti esimerkiksi kyykyissä. Rennosti ja rauhakseen siinä siirtelin varaston uuteen uskoon, ja taputin itseäni olkapäälle. Varasto oli odottanut siivousta jo talvesta asti, ja nyt se oli tehty. Ja vielä olisi virtaa. Päätin kuitenkin lähteä koittamaan unirytmin kääntöä ja mennä lepäämään. Tänään tiistaina herätessäni pelotti nousta sängystä. Kuinkakohan kipeäksi sitä eilisestä revittelystä tuleekaan? Yllätyksekseni huomasin kuitenkin lihasteni olevan täysin normaalit. Ehkä jopa hitusen verran joustavammat ja notkeammat heti aamusta kuina aiemmin. Mitä ihmettä... Tämän havainnon kunniaksi tein töissä venytyksiä käsivarsille työn lomassa, jä kävinpä vielä työpäivän päätteeksi nykäisemässä pikku uinnit lähibiitsillä:) Tiistain syömiset suorastaan hallussa, aamiainen klo 8, EVÄSlounas klo 11, EVÄSvälipala klo 13, EVÄSlämminruoka vielä ennen töistä lähtöä, ja iltapala kotona klo 21. Olo on mitä mainion, mitään herkkuja ei tehnyt mieli vaikka kaupassakin piipahdin. Nyt kello jälleen lähentelee puolta yhtätoita, josko sitä unirytmin kääntöä velä pinnistäisi eteenpäin.. Itselläni on korvaamattoman hyvä fiilis ekasta treenistä ja sen jälkeisestä olotilasta, torstaina vedetään taas vähän kovempaa:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti