Voi hurraa!!
Ilonpäivä tänä aamuna, kun heräilin iltapäivän tunneilla. Olen koko viikonlopun nyt juhlistanut tulevaa elämäntaparemonttiani, ja ottanut viikonlopusta kaiken irti. Sillä ensi viikosta alkaa hiljalleen muutos kohti uutta, terveempää elämää:)
Jotenkin helpompi asennoitua muutokseen, kun ottaa sen omalla tavallaan vakavasti. Tekee asioita varastoon, niin sanotusti. Tiedän, että tulevina kuukausina osallistumiseni "tyttöjeniltoihin" ja muihin kekkereihin tulee olemaan erilaista kuin ennen. Vahvimmin ehkä niiltä osin, että aion ottaa projektini vakavasti, enkä lipsu sovituista asioista jotka edistävät kuitenkin loppusillaan vain omaa onnistumistani. Tavallaan täytyy edelleen sisäistää ajatusta, että teen tämän nimenomaan itselleni. Oma epäonnistumiseni ei haittaa ketään muuta kuin itseäni. Ja se tässä varmaan eniten pelottaakin.
Mietin, miten tuleva remontti tulee muuttamaan sosiaalisia suhteitani. Olen aika menevä persoona, ja tottunut tekemään asioita fiilispohjalta. Nyt olen kuitenkin sitoutunut tekemään hyvää itselleni, ja se vaatii uuden elämänrytmin opettelemista. Täytyy löytyä se aika itselle, jolloin tehdään harjoitukset. Täytyy löytyä se aika tehdä niitä eväitä mukaan. Arhg, minä tässä jo niin sieluni silmin kuvittelen kuinka hankalaa tämä tulee olemaan. Kaikesta huolimatta tätä prosessia on nyt pähkäilty, pyöritelty ja mietiskelty jo vuosi, jonka aikana olen löytänyt ajan hankkia vyötärölleni reilummin näitä kiloja. Jospa nyt sitten löytyisi se vuosi ja sieltä rytmi elää terveellisemmin.
En pelkää sosiaalisen elämän kuihtumista. Pelkään enemmän sitä, kuinka sitoutunutta lähipiirini on tähän projektiin. Itse otan tämän todella vakavasti, ja haluan todella onnistua. Toivoisin lähipiiriltäni ymmärrystä ja tukea. En niinkään tsemppiä treeniin tai treenikavereita, vaan sitä ettei perjantai-iltaisin soiteltaisi mukaan bileiltoihin katsomaan toisten juhlintaa, tai soiteta grillibileisiin (ja jos soitellaankin, pitää ymmärtää erilaiset käytösmallit kuin ennen:D). Siinäkin on yksi asia mikä hämmentää. Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät sen, että ruokavaliosta ei voi jatkuvasti lipsua. En tule olemaan millään tiukalla dieetillä, mutta jo NORMAALIEN ruokatottumusten opettelu tulee olemaan haaste, sen osoitti viimeisen kahden päivän ajalta pidetty ruokapäiväkirja.
Suosittelen päiväkirjan pitoa myös muille. On aikas valaiseva kokemus. :D
Itsellä on ollut TÄYSIN epärealistinen kuva siitä, mitä sinne suuhun tulee tungettua. Onhan se toisinaan noloa kun sitä vihkoa saa kantaa mukana joka paikassa, ja tulee olo että muut kuvittelevat minun brassailevan kun kerron heille pitäväni ruokapäiväkirjaa personal trainerilleni. Tosiasiassa minulla on ongelma, johon olen hankkinut apua, ja sitä apua ja tukea toivoisi myös ympäristöltään.
Tähän mennessä olen saanut vahvasti kannustavaa palautetta. Vielä ei ole treenit ja ruokavaliot myöskään alkaneet, joiten suuri mahdollisuus on, että ihmisten ymmärrys päättyy siinä kohtaa kun entinen kahvinarkomaani juokin vain vettä. Kun perjantain villit bailuillat vaihtuvat perjantai-illan ja lauantai-aamun urheiluhetkiksi ja terveelliseksi ruoaksi. Aion kuitenkin pitää kiinni ystävyyssuhteistani, olen vain mukana eri tavalla kuin aiemmin. :) Itsekuri riittää kyllä, vaikka muut vetävät sinappikurkkusalattia, silliä, voiperiunoita, patonkia ja palan painikkeeksi vähän bisseä. Tähän olenkin juuri pt:n hommannut. Kun tiedät mitä teet, ja osaat tehdä ruokaa riittävän monipuolisesti ja se on vielä hyvääkin, en tarvitse ylimääräistä herkkua. Ja kaikkeahan voi syödä, kun syöt kohtuudella ja liikut laadukkaasti ja riittävästi.
Kuten aiemmin kerroin, pitämäni ruokapäiväkirja osoitti minulle syöväni tietäni kohti synkkää tulevaisuutta. Lihomiselleni on selkeä syy, näen sen itsekin. Yksin on ollut vain niin hankalaa lähteä suunnitelemaan mitään ruokavalioita, tai siihen suhteutettua liikuntaa. Onneksi minulla on nyt ammattilainen apuna, joka auttaa minua pääsemään tavoitteeseeni:)
Näihin kuviin ja tunnelmiin, odotusta on ilmassa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti